ROCKETS

ROCKETS
2009-2010

tiistai 10. helmikuuta 2009


RNK EI ANTANUT ROCKETSILLE YLLÄTYS MAHDOLLISUUTTA
- Pekka Lehto 6.2.2009

Tappioitta sarjaa johtava RNK Hoci Raisiosta ei antanut Rocketsille voiton saumaa, vaan vei ottelun selkeästi 2-7 ( 0-0,1-4,1-3). Rockets tuli peliin hyvin latautuneena ja raisiolaisten jäähyjen ansiosta hallitsi avaus erää, mutta hyvistäkään paikoista ei saatu sisään ja tauolle mentiin 0-0 lukemissa.
Toisessa erässä tahti oli toinen. Raisiolaiset lisäsivät luistelua ja Rockets oli altavastaaja. Erän alkupuolelle sattui kotijoukkueelle tosi synkkä kaksi ja puoli minuuttinen, jonka aikana RNK takoi neljä maalia ja peli oli selvä. Pakit pudottivat puolustuksen liian alas eikä Tommi Pietiäinen maalissa pystynyt venymään huippu torjuntoihin, joten kyyti oli kylmää. Tämän jälkeen peli jälleen tasoittui ja aivan erän lopulla Pekka Kesseli pääsi Petri Mäen ja Janne-Matti Järvisen syötöistä tekemään kotijoukkueen avaus osuman.
Kolmanteen erään RNK ei päästänyt Rocketsia iholle, vaan lisäsi johtoaan. Erän lopussa Petri Mäki onnistui kavennuksessa, mutta maali oli laiha lohtu, sillä kotijoukkue oli kyllä selkeästi vieraita jäljessä ja lukemia voidaan pitää varsin oikeutettuina.
Rocketsista Tomi Petäjoki oli pirteällä ja yritteliäällä päällä ja kiekkokin pysyi hyvin lavassa. Tehot vain jäivät kuitenkin puuttumaan. Petri Mäki nousi pakiston näkyvimmäksi tehden maalin ja antaen yhden syöttöpisteen. Pietiäinen torjui muutaman läpiajon, mutta toisaalta pari maalia lipesi helpohkon näköisesti, joten arvosana jää keskinkertaiseksi. Vieraiden maalivahti Markku Erkheikki pelasi varmasti ja piti joukkueensa pystyssä eka erässä, jossa Rocketsille tarjottiin runsaasti ylivoimaa.

lauantai 7. helmikuuta 2009

ROCKETS VÄÄNSI PAKKOVOITON EURAJOESTA
- Pekka Lehto

Sarjan jumbo Eurajoen Lätkä saapui perjantaina Rocketsin vieraaksi ja pelin henki oli se, että kotijoukkueen pitää voittaa ja mielellään vielä suurinumeroisesti. Rockets ei esittänyt läheskään parasta peliään, mutta kun loppusummeri pärähti olivat taululla voittolukemat 7-3 (2-2,3-1.2-0), joita voidaan pitää pelin kulkuun nähden oikeutettuina.
Rockets tuli peliin latautuneena ja pyöritti ensimmäiset kymmenen minuuttia peliä miten tahtoi. Innon mukana välillä unohtui puolustus ja kaksi kertaa eurajokelainen pääsi nokitusten maalivahti Jarmo Salosen kanssa, mutta ilman tulosta. Henrikki Perho vei Rocketsin 1-0 johtoon, mutta kova työ ei tuottanut enempää tulosta ja myös vieraat pääsivät paremmin peliin. Jopa niin, että EjL siirtyi 1-2 johtoon ja kotijoukkueen palikat olivat pahasti sekaisin. Janne- Matti Järvinen toi Rocketsin kuitenkin tasoihin vain minuutti ennen erän loppua ja tauolle päästiin 2-2 tilanteessa.
Toinen erä oli kotijoukkueen huonointa peliä, mutta kuitenkin tuloksellisesti parasta, kun Mika Härkälä, Aki Varjamo ja Ossi Pietilä takoivat maalin mieheen ja vastustaja onnistui vain kerran.
Kolmannen erän vieraat jäähyilivät ja Rocketsilla oli tilaisuus takoa maaleja, mutta jyvä oli loppuun asti jotenkin kadoksissa. Härkälä ja Järvinen tekivät kuitenkin vielä toiset maalinsa kumpikin ja loppunumeroita voidaan pitää riittävän hyvinä. Kotijoukkueen paras osa oli tälläkin kertaa ketju Ossi Pietilä-Mika Härkälä-Leo Pietilä. Kolmikon kokonaissaaliiksi kirjattiin 3+5 ja Ossi Pietilä pokkasi myös kotijoukkueen parhaan pelaajan palkinnon.
Jännäksi menee. Joudutaanko kakkosen karsintasarjaan vai jatketaanko kakkosen loppusarjassa ratkennee vasta viimeisellä kierroksella. Rockets päättää alkusarjan kotonaan perjantaina 5.12 RNK Hocia vastaan. Onpa hyvin mahdollista, että maalisuhdettakin joudutaan vertailemaan KJK:n kanssa ennen kuin paremmuus selviää.
ROCKETS KAATOI CHIEFSIN JATKOAJALLA
- Pekka Lehto
Keskiviikkona porilaisille kärsityn rökäletappion 2-10 jälkeen oli Rocketsilla kaksi päivää aikaa kasata palikat kohdalleen ja kohdata perjantaina Chiefs kotiluolassaan. Tiedettiin, että helppoa iltapuhdetta ei ole tiedossa. Hyvin oli Karhu tappio unohdettu ja kentällä oli nyt aivan toinen Rockets. Nyt taisteltiin ja pisteitä oli päätetty ottaa, maksoi mitä maksoi.
Maalinteon aloitti päälliköt, kun peliä oli käyty vajaa 10 minuuttia. Kotijoukkueen tasoitus tuli ajassa 14.49, jolloin Jesse Suonsivu taiteili osuman Toni Rantasen ja Aki Varjamon esityöstä. Chiefs meni toisen erän puolivälissä jälleen johtoon ja Rockets tuli muutaman minuutin jälkeen tasoihin jälleen Suonsivun ollessa maalaajana ja Pekka Kesseli ja Toni Rantanen syöttäjinä. Kolmatta erää ehdittiin pelata vajaa viisi minuuttia, kun Chiefs onnistui ylivoimalla hankkiutumaan 2-3 johtoon. Tämän maalin jälkeen Rockets pelasi illan parasta peliään ja haki vimmatusti tasoitusta. Ajassa 54.01 työ palkittiin, kun Leo Pietilä huudatti kotiyleisöä tuomalla pelin tasoihin velipojan Ossi Pietilän ja Mika Härkälän toimiessa avustajina. Enempää maaleja ei varsinaisella peliajalla enää nähty ja mentiin jatkoajalle. Se alkoi kotijoukkueen kannalta murheellisesti. Ensin Härkälä komennettiin jäähyaitioon kiinnipitämisestä ja minuutti tästä teki Mikko Siren hänelle seuraa. Rockets taisteli uhrautuvaisesti ja jäähyt kestettiin. Kun jatkoaikaa oli jäljellä vajaa minuutti karkasi Härkälä läpiajoon, veivasi Chiefsin maalivahdin kahville ja pysäytti pelikellon aikaan 64.12. Riemu repesi ja kotijoukkueelle arvokas 4-3JA (1-1,1-1,1-1,1-0) voitto.
Kotijoukkueen voiton avaimet olivat Jesse Ruohosen huikea maalivahtipeli, 51 torjuntaa 94,5 prosentin torjuntaluvuilla, sekä koko joukkueen taisteleva olemus. Kukaan ei voi kieltää, etteikö Chiefs olisi ollut kiekollisena selkeästi niskanpäällä, mutta jääkiekossa lasketaan maalit ja niissä Rockets oli pinnan edellä. Pelillisesti Ruohosen lisäksi parhaimmassa vireessä olivat Jesse Suonsivu ja Mika Härkälä, joiden luistin alkaa nyt kulkea. Plusmerkintä kuitenkin koko ryhmälle. Nyt taistellaan kynsin hampain sarjapaikasta ja kaikki on omissa käsissä. Jos taistelu ja hurmos jatkuu nähdynlaisena ei pitäisi olla hädän päivää.
ROCKETS TAISTELI – TARU KORJASI POTIN
- Pekka Lehto
Rockets oli valmistautunut keskiviikon kotipeliinsä Tarvasjoen Urheilijoita vastaan hyvin ja tuli heti ottelun alusta alkaen hyvällä luistimella peliin. Tarvasjoen ennakkosuosikin asemaa ei kunnioitettu, vaan oli päätetty taistella pisteistä. Mika Härkälä avasi kotijoukkueen maalitilin, kun peliä oli käyty neljä ja puoli minuuttia. Ossi ja Leo Pietilä tekivät maaliin esityön. Tarvasjoen tasoitus tuli pelikellon näyttäessä 11.09, mikä jäikin eka erän tulokseksi.
Toinen erä pelattiin tasaväkisesti ja, vaikka molemmilla joukkueilla oli paikkansa, ei maaliverkkoja erässä heiluteltu. Yhtenä syynä moiseen olivat molempien joukkueiden läpi ottelun hyvin pelanneet maalivahdit. Kotijoukkueella Jarmo Salonen ja vierailla Joni Lahti.
Kolmas erä alkoi kotijoukkueen lievällä painostuksella ja ajassa 43.05 lämäsi Jesse Suosivu Mikko Sirenin tarjoilusta kotijoukkueen 2-1 johtoon. Johtoa kesti aina yli erän puolivälin, kunnes koitti Rocketsin synkkä minuutti. Ajassa 52.07 Janne Heiska toi vieraat tasoihin ja 52.52 Sami Partanen vei Tarun eka kertaa johtoon. Kello kerkesi aikaan 54.30, kun Anatoli Bogdanov vei vieraat 2-4 johtoon ja kotijoukkueen selkäranka katkesi. Tarvasjoki tyylitteli vielä kaksi osumaa ja voitti ottelun lopulta 2-6 (1-1,0-0,1-5). Tulos mairittelee vieraita, sillä sen verran ottelu oli tasaväkinen ja kotijoukkue taistelevalla tuulella, että ei olisi ollut vääryys, vaikka kotijoukkuekin olisi saanut pelistä edes pisteen.
Tarvasjoen voiton takeena oli pitkälti ykkösketju Tommi Laurenin johdolla ja juuri tiukan paikan tullen se ratkaisi pisteiden kohtalon. Rockets pelasi erittäin positiivisesti ja taistelutahtoisesti reilut 50 minuuttia pelistä, mutta notkahti viimeisillä minuuteilla, kun peli oli jo ratkennut. Kentällä erottui O.Pietilä- Härkälä-L.Pietilä-ketju ja yksittäisistä pelaajista parhaana palkittu Jesse Suosivu. Myös Jarmo Salonen pelasi huippu ottelun. Kakkosen alkusarja alkaa lähestyä loppuaan ja Rockets taistelee edelleen sarjapaikastaan. Seuraava vieras ottelu Kankaanpäässä ja sen jälkeinen kotipeli Eurajokea vastaan ovat tärkeät matsit. Voitto molemmista saattaisi jo riittää takaamaan sarjapaikan myös ensi kaudeksi.
JÄÄKARHUT KAATOI ROCKETSIN
- Pekka Lehto
Perjantaina Rockets matkusti Kankaanpäähän tämän kauden tähän mennessä tärkeimpään matsiin. Juuri nämä joukkueet ratkaisevat toisen niistä joukkueista, joka joutuu Eurajoen parina kakkosdivisioonan karsintasarjaan ja toiselle taataan suora paikka ensi kaudeksikin. Liekö mennä huonon valmistautumisen tai juuri pelin tärkeyden piikkiin, mutta Jää-Karhut meni menojaan ja voitti ottelun selkeästi 8-3 (2-1,3-0,3-2). Näin Jää-Karhut otti kolmen pisteen kaulan Rocketsiin, kun kolme kierrosta on vielä alkusarjaa jäljellä.
Toni Rantanen, Ossi Pietilä ja Jesse Suonsivu onnistuivat Rocketsista tekemään maalin mieheen, mutta muuten ryhmä oli varsin aneeminen. Puolustuksesta puuttuivat Einari Onnela ja Aleksi Virolainen ja tämäkin jollain tapaa näkyi. Pakit eivät tahtoneet millään pysyä vastustajien hyökkääjien vauhdissa ja jäähyjä jouduttiin ottamaan liian paljon. Osa jäähyistä voitaneen kuitenkin pistää tuomariston piikkiin. Välillä pilli soi vierailijoille kyseenalaisen helposti. Oli miten oli, niin jäähyt eivät kuitenkaan peliä ratkaisseet, vaan kankaanpääläisten parempi asenne.
Rockets kohtaa kotonaan vielä sarjan jumbon Eurajoen sekä kärkipään Raision. Salon vieraaksi joukkue matkustaa myös joulukuun alussa. Jää-Karhut puolestaan kohtaa kotonaan Tarvasjoen ja matkustaa vieraaksi Forssaan ja Turkuun Chiefsiä vastaan. Allekirjoittanut veikkaa, ettei Jää-Karhut enää kartuta pisteitään, joten Rocketsin ei vielä kannata heittää kirvestä kaivoon. Aloitetaan takaa-ajo ensi perjantaina voittamalla Eurajoen Lätkä kotiareenalla. Peli alkaa 28.11 kello 19.30 ja toivon mukaan myös fanikatsomo saapuu äänekkäästi auttamaan raketteja.
1. ROCKETS TAISTELI – PISTEET KUITENKIN SALOON
- Pekka Lehto

Sarjan toisena majaileva Salo Hockey Team vieraili keskiviikkona Loimaalla Rocketsin vieraana. Kotijoukkueella oli kaksi voitokasta peliä alla, mutta tästä ottelusta tiedettiin tulevan vaikea. Rockets lähti taistelemaan puolustuspään pelaamisen kautta ja satsasi vastahyökkäyksiin ja tämä taktiikka purikin aina kolmanteen erään asti.
Avaus maalia saatiin odotella ekan erän viime sekunneille, jolloin Ville Nieminen onnistui harmittavasti vain 8 sekuntia ennen summerin pärähdystä viemään vieraat 0-1 johtoon. Rocketsin maalivahti, a-nuori Jesse Ruohonen, oli erän kingi tekemällä 15 torjuntaa ja pitämällä kotijoukkueen taistelussa mukana. Toinen erä alkoi, jos mahdollista, vieläkin kovemmalla salolais prässillä. Kuitenkin viidennellä minuutilla avautui Toni Rantaselle väylä oikealta ja Rantanen toi kotijoukkueen tasoihin. Erän puolivälissä Pekka Kesseli sai maalipaikan ja käytti sen hyväkseen – Rockets johti 2-1. Kuitti tuli kuitenkin nopeasti Henri Tähtisen toimesta ja ensi erän toisintona, kun peliaikaa oli taas jäljellä vain 7 sekuntia, vei Petri Vuori vieraat 2-3 taukojohtoon. Maalivahti Ruohonen oli taas erän hikisin mies. Nyt peräti 21 torjuntaa. Kolmannen erän alussa kentän paras pelimies Antti Piiroinen vei salolaiset jo 2-4 johtoon ja kotijoukkueen selkäranka alkoi taittua. Kerran tuli kuitenkin vielä Pekka Kesseli ja toi Rocketsin maalin päähän, mutta iloa ei kestänyt kuin 15 sekuntia, kun vieraat kuittasivat 3-5 ja siihen katkesi Rocketsin taistelu. Salo teki vielä kaksi lisä maalia ja summerin soidessa taululla olivat lukemat 3-7 (0-1,2-2,1-4), jotka kyllä olisivat voineet olla isommatkin, niin vahva oli Salon esitys.
Rockets taisteli hyvin ja pelasi järkevästi eikä sortunut tällä kerralla tyhmiin jäähyihin. Joukkueen uudeksi hahmoksi ja tukirankaksi on vahvasti nousemassa nuori maalivahti Jesse Ruohonen. Hänen otteensa a-poikien sarjassa ovat herättäneet ihastusta ja taidot näyttävät riittävän myös miesten sarjoihin. Nyt 54 torjuntaa ja kotijoukkueen parhaan pelaajan titteli. Mukavaa oli myös huomata, että varjojen maissa liikkunut Pekka Kesseli osoitti heräämisen merkkejä ja tuloksena oli tehot 2+1. Miellyttävää on myös huomata, että yleisö on ottanut Rocketsin omakseen ja jopa vieras otteluissa käy varsin runsas faniryhmä kannustamassa joukkuetta. Olemme tämän lohkon ehdottomasti ykkönen 235 katsojan keskiarvolla kotipeleissä.
DRAAMAA JA JÄNNITYSTÄ – ROCKETSILLE PISTEET
- Pekka Lehto

Jännitystä ja dramatiikkaa ei puuttunut, kun Rockets kohtasi viime perjantaina Kankaanpään Jää-Karhut Domus-Areenalla. Taistelun tauottua taululla olivat numerot 3-2 (1-0,0-1,2-1) ja tärkeät kolme pistettä jäivät kotijoukkueelle.
Ottelu alkoi lievällä Rocketsin painostukselle, mutta ottelun edetessä myös Jää-Karhut pääsivät entistä paremmin peliin mukaan. Erän ainokaisen maalin iski kotijoukkue. Antti Mäkelä laukoi Tomi Pietilän syötöstä 1-0, kun erää oli käyty 12.30. Tommi Pietiäinen pelasi maalilla erittäin varmasti, torjuen erässä kaikkiaan 14 kertaa.
Toinen erä alkoi dramaattisesti, kun Pietiäinen loukkaantui heti erän toisella minuutilla. Maalille luisteli Jarmo Salonen, joka joutuikin erässä karmeaan tulitukseen ja selvisi siitä kiitettävästi. Jää-Karhujen voimakkaasta painostuksesta huolimatta syntyi kankaanpääläisille vain yksi maali ja kolmanteen erään lähdettiin 1-1 tilanteessa.
Kolmanteen erään molemmat joukkueet lähtivät tarkalla puolustus pelillä eikä tilanteita tahtonut kovin paljon syntyä. Vasta, kun ottelua oli jäljellä neljä ja puoli minuuttia onnistui Aki Varjamo,
Härkälän ja Virolaisen syötöstä tekemään 2-1 lähes nolla kulmasta. Reilu puoli minuuttia edellisestä järjestivät Suonsivu ja Varjamo Härkälän nokitusten maalivahdin kanssa ja Härkälä veivasi kotijoukkueen jo turvallisen tuntuiseen 3-1 johtoon. Pelin piti olla ratkennut, mutta tästä piina vasta alkoi. Ajassa 57.40 Pekka Kesselille tuomittiin 5+20 minuuttia polvitaklauksesta. Aloitus Rocketsin puolustus päässä, joka voitetaan, mutta maalivahti Salosen epähuomiossa aloitus suoraan omaan maaliin ja peli 3-2. Reilut kaksi viimeistä minuuttia pelattiin yhtä maalia, mutta kotijoukkue kesti ja tärkeät sarjapisteet jäivät Loimaalle.
Positiivista ottelussa oli onnistunut maalivahtipeli, nuorisokentän Pietilä-Mäkelä-Järvinen yritteliäs ja vauhdikas peli sekä tietenkin se, että kun tarvitaan ne maalit, joilla peli voitetaan, niin varsin usein nimet Varjamo-Härkälä nousevat jostain esiin. Negatiivista pelistä jäi Pietiäisen loukkaantuminen. Toivoa sopii, ettei Tommin loukkaantuminen ole mitään vakavampaa laatua.
Toisena eräiden pelaajien jäähyherkkyys. Pienten rangaistuksien lisäksi Kesseli ja Siren ottivat kumpikin viisi minuuttia ja kolme kertaa neljästä tällaisien jäähyjen kanssa hävitään peli. Nyt kävi onneksi se yksi kerta neljästä. Pöytäkirjaan pitäisi pyrkiä saamaan aivan toisenlaisia merkintöjä.
Rockets fire:
Mika Härkälä 1+1
Aki Varjamo 1+1
Antti Mäkelä 1+0
Tomi Pietilä 0+1
Jesse Suosivu 0+1Aleksi Virolainen 0+1
ROCKETS HAKI PISTEET EURAJOELTA
- Pekka Lehto
Rockets saavutti tämän kauden ensimmäisen vieras voittonsa lyömällä Eurajoen vieraskentällä maalein 4-7 (3-0,0-4,1-3).
Lähtökohdat peliin olivat Rocketsilla huonot. Loukkaantumisten ja pelikieltojen takia joukkue oli pahasti vajaalukuinen. Pahiten puutteet kohdistuivat jo ennestään varsin arkaan kohtaan eli puolustukseen. Peli lähtikin käyntiin takkuisesti ja Eurajoki latoi ensimmäisessä erässä kolme maalia. Toiseen erään valmennus vaihtoi sinänsä hyvän erän pelanneen Jarmo Salosen tilalle maaliin A-pojista lainatun Jesse Ruohosen ja peli alkoi kääntyä. Erän puolen välin jälkeen Jesse Suosivun kahdella nopealla maalilla Rockets pääsi iholle ja kun vieraat erän lopussa ottivat tyhmiä jäähyjä, käänsivät Aki Varjamo ja Mika Härkälä vieraat eka kerran johtoon. Kolmannen erän alussa Toni Rantanen onnistui viemään vieraat jo 3-5 johtoon ja erän puolivälissä Suonsivu sinetöi kypärätemppunsa alivoimalla. Loppupeli varmisteltiin ja Eurajoen käsittämättömien rangaistusten jatkuessa Janne-Matti Järvinen viimeisteli 4-7 lukemat.
Ottelu oli ensimmäistä erää lukuunottamatta Rocketsin hallinnassa, vaikka joukkue ei ollutkaan parhaalla kokoonpanollaan liikkeellä. A-pojista nostetut maalivahti Ruohonen ja pakit Iiro Koivisto sekä Frans Lindsten täyttivät paikkansa erinomaisesti ja ykkösketju Varjamo-Härkälä-Suonsivu alkaa viimein osoittaa sellaisia otteita, että perästä kuuluu. Pakistosta erottui edukseen parhaan pelaajan palkinnon pokannut Einari Onnela, joka erinomaisen puolustuspelin lisäksi keräsi neljä syöttöpistettä.
Sarjataulukossa Rockets nousi yhdeksään pisteeseen ja jätti sarjan häntäpään selkeästi taakseen. Hyvä näin, sillä nyt alkaa varsin vaikea hetki, kun joukkue kohtaa sarjan kärkipään joukkueita. Niistä ensimmäisenä jo keskiviikkona 22.10 kello 19.30 SaloHT, jonka kanssa täytyy kaiken onnistua täydellisesti, jos mielitään kartuttaa pistepussia. Kotiyleisö tietenkin aina antaa lisää potkua vaikeaan tehtävään.
Rockets Fire:
Jesse Suonsivu 3+0
Mika Härkälä 1+3
Aki Varjamo 1+1
Einari Onnela 0+4
Iiro Koivisto 0+1
Tuomas Tuominen 0+1
Tomi Petäjoki 0+1
Janne-Matti Järvinen 1+0
Toni Rantanen 1+0
ROCKETSIN PELI TAKKUAA – FLAMESILLE PISTEET
- Pekka Lehto

Kuukausi sitten Rockets kohtasi Forssan Flamesin harjoitusmatsissa ennen sarjan alkua. Rockets voitti silloin 8-4. Nyt joukkueet kohtasivat viime perjantaina Domus-areenalla sarjapelin merkeissä ja loppunumerot olivat käänteiset, Rockets hävisi 4-8 (1-5,2-1,1-2).
Rockets sai peliin hyvän alun ja painoi ensi minuutit rajusti päälle. Tulosta syntyi, kun pelikellossa oli lukemat 3.30 Toni Rantanen vei Rocketsin 1-0 johtoon Leo Pietilän syötöstä. Tähän kotijoukkueen suurin rytinä sitten katkesi ja Flames vyöryi helposti Tommi Pietiäisen vartioimalle maalille ja latoi ennen erän päätöstä viisi maalia. Vaikka voidaan ehkä sanoa, että Pietiäisellä ei ollut paras mahdollinen päivänsä, niin suurin osa maaleista täytyy kuitenkin pistää luokattoman puolustuspelin piikkiin. Liekkimiehet pääsivät jatkuvasti Rocketsin maalille kuin se kuuluisa mies sokoksen ovista. Jatkon kannalta onkin erittäin merkitsevää se, mitä valmennusporras keksii, jotta puolustus saataisiin pitävämmäksi.
Toiseen erään Rockets tuli päättäväisenä. Tauolla oli päätetty, että peli ei ole vielä pelattu. Erän puolivälissä kaksikko Mika Härkälä-Mikko Siren järjesteli kaksi komeaa maalia ja 3-5 tilanteessa heräsi orastava toivon kipinä. Se kipinä sammui kuitenkin Flamesin pikaiseen 3-6 osumaan ja loppu erä pelailtiin tasapäisesti. Erän viime minuutilla Flames intoutui jäähyilemään kahden miehen voimin ja Rockets pääsi aloittamaan kolmannen erän ylivoimalla.
Puoli minuuttia oli erää käyty, kun Aki Varjamo Härkälän syötöstä nostatti vielä kerran runsaslukuisen kotikatsomon toiveita. Viimeinen nuotion hiillos sammui kuitenkin Flamesin kahteen puolen minuutin sisällä tulleeseen komeaan osumaan ja lopputulos oli sinetöity. Loppu erässä tunteet pääsivät valloilleen ja jäähypenkkiä kulutettiin usean pelaajan toimesta. Isoimmat minuutit kirjasi Mikko Siren ottamalla 5 min. + pelirangaistus erän loppu puolella.
Rocketsista ei tämän pelin perusteella jää paljon kerrottavaa. Maalivahtipeli ei ollut parhaimmillaan, puolustus oli aivan tuuliajolla eikä hyökkäyspelikään toiminut kuin ajoittain. Ensi perjantain 10.10 kello 19.30 saapuu Domus-areenalle Kankaanpään Jää-Karhut ja jos mielitään pistepussia kartuttaa on pelin parannuttava.
Rockets Fire:
Mika Härkälä 1+2
Aki Varjamo 1+0
Toni Rantanen 1+0
Mikko Siren 1+1
Leo Pietilä 0+1

tiistai 3. helmikuuta 2009

ROCKETSILLE KAKSI TAPPIOTA




Rocketsin edustusjoukkue pelasi miesten II divisioonassa viikonloppuna kaksi sarjapeliä, molemmat vieraissa. Perjantaina pelattiin Porissa Karhu HT:n kotihallissa ja sunnuntaina oli pelipaikkana Kupittaan uusi halli ja vastassa Chiefs, joka on yksi sarjan kärkijoukkueista.

Karhu HT - Rockets 3 - 1

Pori on ollut aina Rocketsille vaikea pelipaikka ja sitä se oli tälläkin kerralla. Karhu HT pelaa fyysistä kiekkoa ja siihen loimaalaisten on ollut vaikea vastata järkevästi ilman turhia jäähyjä. Ensimmäinen erä meni kotijoukkueelle 1-0 ja toinen Rocketsille samoin 1-0, maalintekijänä Mika Härkälä Aki Varjamon syötöstä. Kolmanteen erään mentiin tasatilanteessa 1-1 ja erän lopussa Karhu HT sitten ratkaisi ottelun - ensin ylivoimalla 2-1 ja heti perään 3-1 ja ottelu oli pelattu. Rocketsin maalissa Tommi Pietiäinen onnistui tappiosta huolimatta hyvin. Tommi torjui peräti 52 laukausta kovalla prosentilla 94,55.

Chiefs - Rockets 5 - 2

Sunnuntaina Rockets lähti Turun otteluun lähes täydellä kokoonpanolla haastamaan etukäteen vahvempaa kotijoukkuetta. Ottelu alkoi loimaalaisittain lupaavasti, sillä heti erän alussa ylivoimalla saatiin avausmaali ja ajassa 3.30 Rockets johti jo 2-0. Molemmat maalit teki hienon hyökkäyskuvion päätteeksi Janne-Matti Järvinen, syöttäjinä Antti Mäkelä ja Tomi Pietilä. Rockets pääsi ensimmäiselle erätauolle vielä johdossa, mutta sitten alkoi Chiefsin kiri. Toinen erä turkulaisille 3-0 ja kolmas 2-0. Ottelu oli erittäin vauhdikas ja loimaalaisilla oli muutama hyvä maalipaikka vastahyökkäysten päätteeksi mutta kiekkoa ei enää Chiefsin maaliin saatu. Rocketsin maalissa Jarmo Salonen pelasi varmasti.

Seuraava II divisioonan ottelu Loimaalla on perjantaina 3.10. klo 19.30, jolloin Domus areenalle saapuu FoPS Flames.

ROCKETS TAIPUI TAISTELLEN




Miesten jääkiekon II divisioona jatkui lauantaina kotiottelulla, jossa Rockets sai vieraakseen Kankaanpään KJK:n, joka myös nousi kolmosdivarista kakkosen jatkosarjaan täksi kevääksi. Ottelu tiedettiin vaikeaksi - olihan Rockets hävinnyt syksyn molemmat kohtaamiset melko selvästi.

Ottelun alku ei loimaalaisille luvannut kovin hyvää, sillä KJK teki avausmaalin ajassa 1.12 ja kaiken lisäksi vielä alivoimalla. Rocketsin puolustukselle tuli tilanteessa selvä nukahdus. Ensimmäisen erän lopuksi loimaalaiset onnistuivat kuitenkin tasoittamaan pelin ykköskentän hienolla syöttökuviolla.

Toisen erän alku oli KJK:n hallintaa, ja se saikin kaksi turhan helpolta näyttävää maalia kahden minuutin välein, ja peli näytti Rocketsin kannalta liukuvan väärään suuntaan. Mutta jälleen erän lopussa saatiin kavennus, maalintekijänä toistamiseen Jesse Suonsivu, jonka sihti näytti olevan kohdallaan. Aivan erän loppuun KJK sai kuitenkin harmittavan neljännen maalin jälleen Rocketsin löysän maalinedustapelin vuoksi. Kolmanteen erään lähdettiin 2-4 lukemista.

Kolmanteen erään tuli sitten pukukopista taisteleva Rockets, joka oli päättänyt näyttää kotiyleisölle, että se ei myy nahkaansa halvalla. Heti erän alussa annettiin vastustajalle todellista shokkihoitoa, kolmessa minuutissa kolme maalia, joista yksi jopa alivoimalla. Maalintekijöinä Jesse Suonsivu(kypärätemppu), Ossi Pietilä ja Pekka Kesseli. Mutta jälleen KJK näytti rutiininsa ja teki kaksi tarvittavaa maalia erän puolessa välissä vaarattomilta näyttäneistä tilanteista kesken hyvän Rockets-hallinnan. Ottelun kaksi viimeistä minuuttia kotijoukkue painoi rajusti päälle ilman maalivahtia, ja saikin KJK:n maalille varsinaisen mylläkän, kiekko pomppi aivan maaliviivallakin, mutta maaliin asti sitä ei saatu. Ottelu päättyi vieraille 5-6.

Rocketsin peliä johtanut Jarmo Sillanpää harmitteli huonoa onnea niin maalinteossa kuin maalivahtipelissäkin. Olisimme kyllä ansainneet tästä ainakin tasapelin, summasi Sillanpää.

Rockets fire: Jesse Suonsivu 3+0, Aki Varjamo 0+2, Mika Härkälä 0+2, Petri Mäki 0+2, Tomi Petäjoki 0+2, Ossi Pietilä 1+0, Pekka Kesseli 1+0, Olli Laaksonen 0+1.

Rocketsin seuraava kotiottelu on lauantaina 9.2.2008 klo 16.30, jolloin vastustaja on Kaarinan Kiekko-Pojat.

ROCKETS KAATOI KIEKKO-67:N TURUSSA




Rockets jatkoi miesten II-divisioonaa lauantaina vierasottelulla Turussa, kun vastassa oli perinteikäs ja kaikille jääkiekkoa seuraaville tuttu Kiekko-67. Rockets kuuluu sarjassa niihin joukkueisiin, jotka taistelevat paikasta ensi kauden II-divariin, kun taas Kiekko-67 on yksi sarjan parhaita joukkueita ja oli ottelussa etukäteen selvä voittajasuosikki.

Liekö tämä asetelma vaikuttanut joukkueiden valmistautumiseen, sillä heti alusta alkaen oli nähtävissä että Rockets tuli Turkuun nöyränä mutta valmiina taistelemaan pisteistä. Turkulaiset taas olivat selvästi ylimielisiä ja huonosti latautuneita. Rockets saikin otteluun hyvän alun ja otti kahden maalin johdon ennen kuin 10 minuttia oli pelattu ja vei koko ensimmäisen erän 3-1 järkevällä pelillä.

Toinen erä oli mennä kokonaan pilalle runsaiden jäähyjen vuoksi. Turkulaiset erotuomarit olivat ilmeisesti päättäneet auttaa isäntiä voittamaan ottelun, sillä loimaalaisille vihellettiin muutamia aivan käsittämättömiä jäähyjä, joita pelaajat tietysti protestoivat. Jopa herrasmiespelaajana tunnettu Olli Laaksonen kävi jututtamassa tuomareita 10 minuutin käytösrangaistuksen arvoisesti. Loimaalaisille annettiin erässä yhteensä 18 jäähyminuuttia. Tärkeintä kuitenkin oli, että Rockets pystyi pelaamaan tarkkaa alivoimaa ja maalissa Jarmo Salonen venyi jälleen muutamaan loistopelastukseen. Rocketsin puolustusta toki auttoi se tosiseikka, että Kiekko-67:n huono valmistautuminen näkyi myös huolimattomassa viimeistelyssä. Niin paljon se hukkasi selviä maalipaikkoja. Rockets pystyi vielä kahteen vastaiskumaaliin ja kolmanteen erään lähdettiin hyvässä 5-2 johtoasemassa.

Kiekko-67 yritti vielä kääntää ottelun itselleen ja tulikin erän alkuun kovalla vauhdilla. Rockets puolusti, purki kiekkoa ja pelasi aikaa. Ottelu sai lopullisen ratkaisunsa ikävällä tavalla kun turkulaispelaaja pysäytti Einari Onnelan polvitaklauksella. Hurjan näköisessä tilanteessa Onnela lensi voltin ilmassa ja jäi tuskissaan makaamaan jään pintaan. Mies vietiin sairaalaan, jossa onneksi kuitenkaan ei luunmurtumia löydetty. Turkulaiselle tuomittiin taklauksesta 5+20 minuutin rangaistukset. Rockets käytti tilanteen hyväkseen, teki kaksi ylivoimamaalia ja käytännössä ratkaisi ottelun lopullisesti. Maaliverkot heiluivat vielä kolmasti erän lopussa ja ottelu päättyi loimaalaisten voittoon 9-3.

Kiekko-67 kaatui huonoon viimeistelyyn ja epäonnistuneeseen maalivahtipeliin. Se vaihtoi maalivahtia kolmesti mutta mikään ei auttanut. Rocketsista parasta osaamista esitti aina liukkaasti liikkuva Tomi Petäjoki, joka teki ottelussa kolme maalia. Puolustaja Olli Laaksonen ja maalivahti Jarmo Salonen olivat jälleen tärkeässä roolissa peräpään lukkoina. Myös nuori hyvin liikkuva puolustaja Aleksi Virolainen ja vanhat konkarit Toni Rantanen ja Pekka Kesseli voivat olla esitykseensä tyytyväisiä.

Rockets fire: Tomi Petäjoki 3+0, Toni Rantanen 2+1, Pekka Kesseli 1+2, Olli Laaksonen 0+3, Mika Härkälä 1+1, Aki Varjamo 1+1, Mikko Siren 0+2, Olli Vesterinen 1+0, Tuomas Uusitalo 0+1, Henrikki Perho 0+1.

Miesten II-divisioona jatkuu lauantaina 9.2. klo 16.30 kotiottelulla, jossa vastustaja on Kaarinan Kiekko-Pojat.
ROCKETS ALOITTI VIERASVOITOLLA

Rockets edustusjoukkue aloitti II-divisioonan jatkosarjan vierasottelulla Urjalassa viime lauantaina. Rockets on yksi niistä kolmesta joukkueesta, jotka pääsivät III-divarista pelaamaan kakkosen jatkosarjaa kevätkaudeksi. Sarjojen tasoero ei ole varmasti kenellekään ihan selvillä, joten otteluun lähdettiin hieman epävarmoin tuntemuksin.

Urjala aloitti heti kovalla liikkeellä ja hallitsi ensimmäistä erää kieltämättä melko selvästi. Loimaan pojat hakivat selvästi vielä tuntumaa kakkosen vauhtiin. UsiKi pääsikin tekemään johtomaalin ajassa 16.12. Kun vielä Rocketsille tuli heti perään jäähy, näytti tilanne vaikealta. Ylivoimalla isännille tuli kuitenkin hyökkäyspään virhe ja Aki Varjamo pääsi yksin läpiajoon. Aki osoitti, että kädet ovat vielä entisessä herkässä kunnossa ja veivasi Urjalan maalivahdin sivuun ja pisti kiekon varmasti verkkoon. Maali syntyi ajassa 18.25 loimaalaisittain sopivasti erän loppuun.

Toiseen erään tulikin taisteleva Rockets. Nyt ei enää tunnusteltu vaan pukukopissa oli päätetty pelata ottelun voitosta. UsiKi pääsi kuitenkin erän alussa tasavajaalla pelatessa turhan helposti maalin eteen ja nosti kiekon Rocketsin maaliin. Loimaalaiset hallitsivat tämän jälkeen erää ja työnteko palkittiin kun Mika Härkälä pamautti hurjalla lämärillä tasoituksen 2-2. Toisen erän lopussa Urjala sai hyvän mahdollisuuden kun Rockets erehtyi ottamaan kaksi jäähyä puolen minuutin välein. Tilanteesta selvittiin raivokkaalla taistelulla kun jokainen jäällä ollut pelaaja uhrasi itsensä joukkueen puolesta. Varsinkin kovakuntoinen Olli Laaksonen pelasi uskomattoman varmasti koko alivoiman ajan ja maalissa Jarmo Salonen venyi tärkeällä hetkellä kiekon eteen.

Kolmannessa erässä jatkui sama kova vauhti kuin aikaisemminkin - ottelu oli hyvätasoinen ja yleisölle mieleen. Kesken Rockets hallinnan tuli jälleen pieni puolustuspään virhe ja Urjala livahti maalin johtoon jo kolmannen kerran. Rockets lisäsi vielä luisteluun yhden vaihteen ja Urjalan pojilta alkoi selvästi kunto pettää. Niinpä ykköskenttä saikin tasoitettua pelin ajassa 52.12 Jesse Suosivun komealla maalilla. Lopussa oli vielä pari tiukkaa tilannetta molemmissa päissä kaukaloa mutta varsinainen peliaika päättyi 3-3 ja edessä oli jatkoaika, jota loimaalaiset eivät ole kokeneet muutamaan vuoteen.

Jatkoajalla Rockets sai sitten riemukkaan voiton, kun Tomi Petäjoki ohjasi kiekon Urjalan maaliin Mikko Sirenin millintarkasta syötöstä.

Rockets fire: Aki Varjamo 1+1, Jesse Suonsivu 1+1, Mika Härkälä 1+1, Tomi Petäjoki 1+0, Mikko Siren 0+1, Einari Onnela 0+1.

Rockets jatkaa kakkosen jatkosarjaa ensi lauantaina kotiottelulla, jolloin vieraaksi saapuu UJK Uudestakaupungista. UJK on loimaalaisille aivan uusi joukkue, joka on pelannut vielä muutama vuosi sitten Mestiksessä. Ottelu alkaa Domus areenalla klo 18.30.