ROCKETS KAATOI CHIEFSIN JATKOAJALLA
- Pekka Lehto
Keskiviikkona porilaisille kärsityn rökäletappion 2-10 jälkeen oli Rocketsilla kaksi päivää aikaa kasata palikat kohdalleen ja kohdata perjantaina Chiefs kotiluolassaan. Tiedettiin, että helppoa iltapuhdetta ei ole tiedossa. Hyvin oli Karhu tappio unohdettu ja kentällä oli nyt aivan toinen Rockets. Nyt taisteltiin ja pisteitä oli päätetty ottaa, maksoi mitä maksoi.
Maalinteon aloitti päälliköt, kun peliä oli käyty vajaa 10 minuuttia. Kotijoukkueen tasoitus tuli ajassa 14.49, jolloin Jesse Suonsivu taiteili osuman Toni Rantasen ja Aki Varjamon esityöstä. Chiefs meni toisen erän puolivälissä jälleen johtoon ja Rockets tuli muutaman minuutin jälkeen tasoihin jälleen Suonsivun ollessa maalaajana ja Pekka Kesseli ja Toni Rantanen syöttäjinä. Kolmatta erää ehdittiin pelata vajaa viisi minuuttia, kun Chiefs onnistui ylivoimalla hankkiutumaan 2-3 johtoon. Tämän maalin jälkeen Rockets pelasi illan parasta peliään ja haki vimmatusti tasoitusta. Ajassa 54.01 työ palkittiin, kun Leo Pietilä huudatti kotiyleisöä tuomalla pelin tasoihin velipojan Ossi Pietilän ja Mika Härkälän toimiessa avustajina. Enempää maaleja ei varsinaisella peliajalla enää nähty ja mentiin jatkoajalle. Se alkoi kotijoukkueen kannalta murheellisesti. Ensin Härkälä komennettiin jäähyaitioon kiinnipitämisestä ja minuutti tästä teki Mikko Siren hänelle seuraa. Rockets taisteli uhrautuvaisesti ja jäähyt kestettiin. Kun jatkoaikaa oli jäljellä vajaa minuutti karkasi Härkälä läpiajoon, veivasi Chiefsin maalivahdin kahville ja pysäytti pelikellon aikaan 64.12. Riemu repesi ja kotijoukkueelle arvokas 4-3JA (1-1,1-1,1-1,1-0) voitto.
Kotijoukkueen voiton avaimet olivat Jesse Ruohosen huikea maalivahtipeli, 51 torjuntaa 94,5 prosentin torjuntaluvuilla, sekä koko joukkueen taisteleva olemus. Kukaan ei voi kieltää, etteikö Chiefs olisi ollut kiekollisena selkeästi niskanpäällä, mutta jääkiekossa lasketaan maalit ja niissä Rockets oli pinnan edellä. Pelillisesti Ruohosen lisäksi parhaimmassa vireessä olivat Jesse Suonsivu ja Mika Härkälä, joiden luistin alkaa nyt kulkea. Plusmerkintä kuitenkin koko ryhmälle. Nyt taistellaan kynsin hampain sarjapaikasta ja kaikki on omissa käsissä. Jos taistelu ja hurmos jatkuu nähdynlaisena ei pitäisi olla hädän päivää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti