ROCKETS

ROCKETS
2009-2010

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009



ROCKETS KUUSSEISKAA TEHOKKAAMPI
- Pekka Lehto

Kiekko-67 Turusta oli perjantaina saapunut parhaalla kokoonpanollaan Loimaalle, suunnitelmissaan maksaa viime syksyn avauspelin 8-5 tappio takaisin. Turkulaiset tulivatkin peliin hyvin latautuneina ja vieraiden maalivahti joutui torjuntatöihin ensimmäistä kertaa vasta, kun puolet avauserästä oli pelattu. Kuusseiskan tehomies Marko Santaoja onnistui viemään vieraat 0-1 johtoon, mutta myös kotijoukkue alkoi päästä vähitellen juonesta kiinni. Ensin Tomi Pietilä toi Rocketsin tasoihin ja pari minuuttia ennen erän loppua Ossi Pietilä siirsi kotijoukkueen 2-1 taukojohtoon.
Toiseen erään vieraat tulivat jälleen ryminällä, mutta Tommi Pietiäisen hyvät torjunnat pitivät Rocketsia pystyssä. Vasta erän puolivälissä kuusseiska onnistui tasoituksessaan. Peliä pelattiin tämänkin jälkeen pääsääntöisesti Rocketsin puolustusalueella, mutta mitään supervaarallisia tilanteita eivät vieraat pystyneet kuitenkaan rakentamaan ja jälleen erän loppu puolella kotijoukkue nousi maalin johtoon Petri Mäen laukauksella.
Kolmas erä oli totaalisesti jäähyjen rikkoma. Vain 14 sekuntia ehti pelikelloon, kun vieraat tulivat alivoimalla tasoihin. Ajassa 40.49 Janne-Matti Järvinen vei Rocketsin maalin johtoon ja tästä maalista vajaa minuutti onnistui Jesse Suonsivu viemään kotijoukkueen 5-3(2-1,1-1,3-1) johtoon ja nämä jäivätkin pelin lopputulokseksi. Toki kotijoukkueella oli vielä tuskan hetkensä, kun Ossi Pietilälle tuomittiin 5+20 minuuttia keihästyksestä ja heti perään Tuomas Uusitalolle 2+10 eli vieraat pääsivät pelaamaan täydet kaksi minuuttia viidellä kolmea vastaan. Tommi Pietiäinen ja uhrautuva puolustus kesti ja jännittävien vaiheiden jälkeen kotiyleisö sai juhlia täysiä kolmea pistettä.
Voiton takuumiehenä toimi maalivahti Tommi Pietiäinen, joka ylsi kiekon eteen 49 kertaa. Kenttäpelaajista Tomi Pietilä oli iloisella pelituulella ja myös kotijoukkueen ylivoimapeli kulki varsin mallikkaasti, lukuun ottamatta vieraiden yhtä alivoimamaalia. Ero loppusarjan jumboon Karhu HT:hen repesi jo viiteen pisteeseen, kun jäljellä on vielä kaksi vieras peliä ja yksi kotiottelu.