ROCKETS

ROCKETS
2009-2010

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Rockets - Luvia 2-9
Kauden ensimmäiseen kotiotteluun oli vastustajaksi saapunut HC Luvia. Sarjan yksi ennakko suosikeista oli juuri niin kova vastustaja mitä oli kaavailtu. Ottelua oli pelattu kaksi minuuttia ja Luvian ensimmäinen maali oli verkon perukoilla. Maali tehtiin sellaisesta paikasta missä 5-5 pelissä ei saisi olla miestä vapaana. 0-2 ja 0-3 maalit tulivat samalta alueelta. Maalintekosektorin puolustamiseen on kiinnitetty erityistä huomiota viisikkoharjoittelussa. Sektorin puolustaminen ei onnistunut ensimmäisessä erässä joten 0-3 tilanteessa erätauolle. Toisen erän viidennellä minuutilla Niemen Miska näytti osaamistaan, kiekko taidolla verkkoon ja tilanne 1-3. Kolme minuuttia tästä ja Pietilän Ossi naruttaa maalin edestä tilanteeksi 2-3. Tässä vaiheessa pelasimme hyvää 5-5 peliä ottaen huomioon vastustajan tason. Erän puolivälissä tuomarit huomasivat Pietilän veljesten rikkoneen sääntöjä?! Kahden miehen ylivoimalla mestiksestä hankittu Petteri Tasku vilautteli osaamistaan ja tilanne 2-4. Vain kolme minuuttia ja kahden miehen alivoima meille. Luvia rankaisi heti ja tilanne 2-5. Erän lopussa Luvia teki vielä yhden maalin ja ottelu oli tilanteessa 2-6. Kolmanteen erään lähdimme taas alivoimalla ja taitava vierasjoukkue kiitti 2-7 ja peli oli taputeltu. Luvia teki vielä kaksi maalia ja ottelun päätyttyä taululla 2-9. Vastustajan ylivoimapelaaminen ja meidän huono puolustuspelaaminen omalla alueella ratkaisivat ottelun tällä kertaa. Vaikkakin hävittiin olen silti ylpeä joukkueen pelaamisesta toisessa erässä. Toivottavasti yleisöllä on malttia ja kärsivällisyyttä, sillä ette ole nähneet vielä parasta osaamistamme. Erityisesti mieltä lämmittää se että vaikka taululla on tylyt lukemat, niin joukkueessamme on pelaajia, joille itse peli on tärkein. Halu ja himo pelata huokuu muutamista pelaajista aivan erityisesti. Näistä miehistä pitää muiden ottaa mallia! Maanantaina on vastassa Chiefs Turussa. Tämä ottelu on meille suuntaa antava kauden päätavoitetta ajatellen. Toivottavasti saadaan pian sairasosasto terveeksi ja päästään töihin koko kalustolla.
Terveisin: ”Happe”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti